Oliko Only Lovers Left Alive hypnoottinen rakkaustarina vai herkullista vampyyrihömppää?!

Vuonna 2014 Jim Jarmusch, amerikkalainen cult-ohjaaja ja riippumattoman elokuvan sankari, ihastutti sekä kriitikkoja että katsojia “Only Lovers Left Alive”-nimisellä elokuvaklassikolla. Elokuva on hitaasti etenevä, filosofinen ja varsin hauska matka vanhaan vampyyripariin: Adam (Tom Hiddleston) ja Eve (Tilda Swinton). He ovat kestäneet vuosisatoja ja nähneet historian suurimpien tapahtumien kulkuansa.

Elokuvan keskeinen teema on ikuisen elämän tuska, mutta Jarmusch käsittelee sitä tavallaan joka on sekä ironista että kaunista. Adam ja Eve ovat ikiaikaisia “outsider”-hahmoja. He ovat kyllästyneitä ihmisten tyhmyyteen ja itsensä hävitykseen ja etsivät rauhaa kaupunkien syrjäkulmista.

Tom Hiddleston ja Tilda Swinton, kaksi brittiläisen elokuvan ikonista, tekevät rooleistaan unohtumattomia. Hiddleston esittää melankolista Adamia täydellisellä herkkyydellä ja Swinton on Eve:nä hypnoottinen ja voimakas.

Elokuvan visuaalinen tyyli on vahvasti nostalginen:

Seudut, joissa elokuva kuvattiin – Detroit, Marokko ja Berliini – antavat ihastuttavaa taustaa vampyyrien ajattomuudelle.
Kuvaus on tumma ja graafinen, mikä korostaa Adamin ja Evien mystiikkaa.

Jarmusch käyttää musiikkia myös tavallaan, joka tekee elokuvasta ainutlaatuisen:

| Taiteilija | Kappale |

Elokuva on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka herättävät katsojassa pohdintaa ja keskustelua. Esimerkiksi Adamin ja Evien kodit ovat täynnä antiikkista tavaraa, kirjoja ja musiikkilevyjä – heidän “ihmisyydensa” jäännöksiä.

Jarmuschin elokuvat eivät ole kaikille, mutta “Only Lovers Left Alive” on vahva ehdokas arthouse-elokuvien ystäville. Se on myös hyvä valinta niille, jotka haluavat nähdä jotain erilaista ja kekseliästä.

Mitä “Only Lovers Left Alive” lopulta on? Onko se nostalginen rakkaustarina vai synkkä kommentointi ihmiskunnan tilasta? Ehkä se on molempia – ja ehkä myös jotain aivan muuta.